Kennel Haltiavuoren

Keväällä 1992 perheeseemme liittyi slovakiancuvacnarttu Domcek Hruska. Monen vuoden haave omasta koirasta toteutui ja rotukin tuntui oikealta. Kävimme muutamissa näyttelyissä ja osallistuimme toko- ja agilitykoulutuksiin. Myös hakukoulutukseen tutustuimme. Koirasta tuli mukava seuralainen retkilleni. Ruskan elo oli kuitenkin kivuliasta ja elonpäivät olivat kovin harvalukuiset. Seuraava cuvacini oli Bonye ZMM Slovakiasta. Bonyen kanssa tokoilin avoimessa luokassa ja osallistuin pari kertaa hakukokeeseen rotumme saatua PK-oikeudet. Bonye osallistui myös luonnetestiin menestyksellisesti (207 pistettä)
Domcek Hruskan kasvattajat Heikki ja Pirkko Hollo sekä yhdistyksen silloinen sihteeri Anna-Maria Ahola opastivat minua cuvacharrastukseni alkutaipaleella. Toimiminen Porvoon paikallisissa koirayhdistyksissä on lisännyt tietojani ja taitojani ja olen voinut tutustua erityyppisiin koirarotuihin ja niiden käyttäytymiseen. Kasvattajakurssin suoritin tammikuussa 1998. FCI:n kennelnimi on minulle myönnetty 11.5.1998. Jalostusneuvojan peruskurssin suoritin hyväksytysti vuonna 2005 ja olen osallistunut jalostusneuvojien jatkokurssille vuonna 2008. Osallistun säännöllisesti Suomen Kennelliiton jalostuskoulutuksiin. Olen jäsen Saksan slovakianpaimenkoirien rotujärjestössä Club Slovenský Čuvač e.V. sekä Saksan kennelliitossa VDH. Kantanarttuni Alla von der Stockacher Halde´n Hallan saksalainen kasvattaja Irene Kammerl on vaikuttanut voimakkaasti käsityksiini koiranjalostuksesta ja auttanut minua sekä jalostusvalinnoissa että koiran kasvatuksessa. Irene Kammerl on Club Slovenský Čuvač e.V. puheenjohtaja ja jalostusvastaava.
Etsin useita vuosia soveliasta jalostuskoiraa. Saksasta löytyi slovakialainen tuontinarttu Figurita Mustang, joka miellytti minua sekä luonteensa että terveytensä puolesta. Figuritan astutus Iro Hodkovicsky les´ illä onnistui. Syntyi Stockacher Halden A-pentue, josta olin varannut itselleni sekä uros- että narttupennun. Alla von der Stockacher Halde (Halla) ja Aikahukka von der Stockacher Halde (Hukka) muuttivat jouluna 2002 sateisesta Saksasta lumiseen Suomeen.
Halla suoritti käyttäytymiskokeen (BH) ensimmäisenä cuvacina Suomessa v. 2010 sekä läpäisi kansainvälisen pelastuskoirakokeen (IPOR) soveltuvuustestin henkilöetsinnässä kesällä 2011. Jouluna 2012 jätimme jäähyväiset rakkaalle kumppanillemme.
Hallan tyttärentytär Haltiavuoren Chira synnytti syksyllä 2011 kennel Haltiavuoren E-pentueen. Haltiavuoren Ealaskas ”Elsa” jatkoi Hallan perinteitä harrastustoiminnassa. Elsa oli innokas vetohiihtäjä ja kekseliäs veneilijä, joka näppärästi aukoi solmuja. Elsa suoritti BH-kokeen hyväksytysti keväällä 2015. Aika ei tullut Elsan kanssa pitkäksi!
Elsan tytär Ilta Usva harrastelee innokkaasti rallytokoa. Seuraamme liittyy syksyllä 2025 Usvan tyttären Jojka Alyssin tytär Lykke Alyss ja saa reippaan kaverin Usvan pojasta Latesta.
Asumme Porvoon saaristossa maaseudun rauhassa. Koiramme jakavat arjen ja juhlan kanssamme vetohiihdosta matkailuun retkiautolla Euroopassa. Koiramme ovat osa perhettämme ja elävät yhtenä perhelaumana sekä sisä- että ulkotiloissa osallistuen aktiivisesti puuhiimme. Koiramme ovat kiintyneitä toisiinsa ja meihin ihmisiin. Olemme ylpeitä paimenen koiristamme!