Etusivu         Slovakiancuvac                    Haltiavuoren kennel                 Koirat                       Kuvia ja
    
    
             Paimenen koira                             Jalostuksesta              Pentueet          kertomuksia
Linkit  
 
 
Tuulin vaellus Itäkairassa kesä-heinäkuussa 2008

Pitkä ajomatkamme päättyi sateiseen Kemihaaraan. Pakkasimme Sannan kanssa rivakasti varusteemme ja aloitimme vaelluksemme. Tuuli vilkuili satulalaukkujaan ja nosti kuononsa tuohtuneena kohti sateista taivasta kiinnittäessäni laukkuja hänen selkäänsä. Iltaviideltä lähdimme kohti Manto-ojan autiotupaa.

Seurasimme Korvatunturinmurustalle johtavaa reittiä ja matka joutui. Alkumatka oli soista, mutta pitkospuilla kävely oli helppoa. Sade kostutti vaatteet ulkoa ja hiki sisältä. Muutamassa tunnissa olimme Manto-ojan vanhalla kämpällä. Likomärkänä ei tehnyt mieli jatkaa Keskipakan laavulle, vaan jäimme kuivattelemaan vaatteitamme autiotupaan. Kamiinan tulella keittelimme ruuat ja syötyämme unta ei tarvinnut odotella. Tuulin turkki kuivui nopeasti lämpöisessä kämpässä ja koira nukkui sikeästi syötyään kanakasvisherkkunsa. Olihan viisikiloinen satulalaukku ensimmäistä kertaa rasittanut kaksivuotiaan juniorin selkää.

Aamu valkeni pilvisenä, mutta etelässä pilkahteli myös vanhaa sinistä taivasta. Oli lähdön aika, Tuuli koetti pakoilla satulalaukkuaan, mutta laukku selässä ei askel kuitenkaan painanut. Seurasimme vanhan poroaidan vierustalla kulkevaa polkua kohti Keskipakan laavua. Puolilta päivin pidimme ruokatauon laavulla. Tuuli otti torkut ja me nautimme savusta, joka karkotti hyttyset. Poutapäivä siivitti askeliamme kohti Peuraselkää. Polku seuraili vanhaa jo lahonnutta poroaitaa. Metsätaipaleiden välillä oli suo-osuuksia pitkospuineen. Juomatäydennystä sai soita halkovista puroista, joita Kemihaarassa kutsutaan ojiksi.. Me kaksijalkaiset liukastelimme lahonneella kulkuväylällä. Härkämurustalla pidimme soittotauon ja ilmoitimme katoavamme kännykkäverkon alueelta muutamaksi päiväksi.

Pohjoisessa näkyivät jo Vongoivan pyöreät laet. Reitti vei Jaurujoen laaksoon, jossa yövyimme Peuraselän viihtyisässä kämpässä. Jaurujoki virtasi pauhaten kämpän vieressä. Kävin tutkimassa ylityspaikkaa ja seipään avulla suoritinkin kahluu-urakan voimallisessa virrassa. Totesin, että Tuuli ei joen ylitse ilman apua pääse ja Sanna ei myöskään vaikuttanut kiinnostuneelta kahluu-urakasta. Seuraavana päivänä päätimme edetä Tahvon tuvalle Jaurujoen etelärantaa.

Alkumatka sujui mukavasti männikössä. Suoalueilla hyppelimme pikkupurojen ylitse kantamuksinemme. Kilometri ennen mönkijäsiltaa edessämme oli Auhtijoki. Kohtuullista ylityspaikkaa ei löytynyt. Virran syöveröt ylsivät puolireiteen, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Kuljetin rinkat ja Tuulin laukun kuohuvan joen ylitse ja sitten oli Tuulin vuoro. Olipa tytöllä voimakkaat uintiliikkeet, olisi tainnut selvitä yli ominkin voimin!

Mönkijäsillan Tuuli ylitti varovaisesti, mutta omin neuvoin. Loppunousu Tahvolle sujui reippaasti. Sauna oli uusittu sitten viime käynnin ja pääsimme nopeasti napakoihin löylyihin. Tyyrojan kuohuissa huuhtelimme reissun rasitukset. Ruoka ja päiväunet maittoivat viihtyisässä pikkukämpässä.

Illansuussa pilvien roikkuessa lähdimme kohti Vongoivan kammia. Kammilla meitä oli vastassa reipas 13-vuotias x-rotuinen narttu, joka haukullaan ilmoitti meidän saapuneen reviirilleen. Tuuli kunnioitti vanhempaansa ja oli hiljaa vierelläni. Pystytimme pikavauhtia teltan ja lämmitimme tulilla iltaruuan. Nukahdimme sateen ropinaan; Tuuli teltan eteisessä ja me mukavuudenhaluiset untuvapusseissa untuvamakuualustoilla sisäteltassa, vaikka emme prinsessoja olekaan.

Aamulla heräsimme sadepilvessä! Nuotio syttyi ja puuro porisi kattilassa. Kajaanilaisrouva lähti koiransa kera Siulanruoktulle ja me aloimme kuivattaa märkää telttaa.

Teimme päiväretken Sihvelinlakopäälle ja Siulapäälle. Aurinko kuivatti sadepilvet ja laella meille avautui näköalat Jaurujoelle ja Anterinjoelle. Idässä siinteli tarunhohtoinen Vongoiva, lännessä kohosi Vuomapään jykevä huippu ja luoteessa massiivinen Sokosti. Tuuli pyöriskeli rinteiden viipymälumissa saukon lailla ja me yritimme laskea liukumäkeä sadevaatteilla. Tunnelma oli leppoisa.

Iltapäivän lekottelimme Vongoivan kammilla auringonpaisteesta nauttien. Sanna testasi Crocsien sopivuuden purovaellukseen tutkien Vongoivan joen alkulähteitä Tuulin kanssa. Vietimme rauhallisen yön viihtyisässä kammissa.

Aamulla suuntasimme Vongoivan rinteiden kautta Tyyrojan alkulähteille. Siellä testasimme kaasukeittimen toimivuuden. Keitto ja kahvi kiehahtivat vaivatta. Tuuli söi välipalana viimeiset kuivatut siankorvankappaleet.

Auringonpaisteessa 24 asteen lämpötilassa jatkoimme kohti Iso-ojaa. Satulalaukkujen paino ja lämpö alkoi rasittaa Tuulia ja taisi matkanteko alkaa painaa kaksijalkaisiakin. Tuuli haki varjoa kaatuneiden puiden juurakoista ja minua alkoi huolestuttaa koiran jaksaminen. Päätin lähteä tutkimusretkelle. Tuuli ja Sanna pitivät taukoa myrskytuhoalueella, jossa runkoja oli sikin sokin. Löytyihän se kämppä puolen tunnin kävelyn jälkeen, purosta vettä ja takaisin retkikavereiden luo. Helpottunein mielin talsimme yhdessä loppumatkan Jaurujoelle. Vesi oli laskenut ja kahlaus ei tuottanut ongelmia, mutta Tuuli joutui taas uimasille.

Peuraselän kämppä oli meille jo tuttu. Iltapuuhat puunhakkuineen sujuivat rutiinilla. Yöllä ei enää uni tullut silmään kuin Tuulilla. Sanna ja minä valvoimme ja olimme hysteerisiä kämpän muutamasta hyttysestä, jotka häiritsivät uniamme. Aamulla vaelsimme reipasta vauhtia Keskipakan laavulle ja sieltä suorinta reittiä Kemihaaraan. Ensi kevään vaelluksen reitti on nyt kartoitettu, mutta silloin olen Halla-äidin vaellusseuralainen.